Blogi%20ty%C3%B6.jpg

Kädessäni on uusi työvuorolista, kuinkahan mones jo . Työ, toistaiseksi jatkuva työsuhde, työvuorot nakutettuna listaan syyskuulle asti. Syyskuulle....? Se on enemmän kuin tämä päivä, huominen, ensi viikko. Sehän on kesän jälkeen. Sinne on aikaa. Elämä jatkuu. Minulla on siis vihdoin elämä, joka oikeasti jatkuu.


Istun lääkärin huoneessa Tyksin lastenklinikalla kymppikerroksessa. Viikonloppupäivystäjä, korrekti mieslääkäri puhuu rauhallisesti.

- Teidän tyttärellänne on leukemia.

- Asia selvä.

Hiljaisuus.

- Niin teidän tyttärellänne on leukemia.

- Juu kyllä, selvä.

Hiljaisuus.

- Niin teidän lapsellanne on leukemia, syöpä.

Mietin tätä ihmeellistä, selvän asian tankkaamista. Syöpä selvä se. Kyllä. 

- Ai niin, mietitte minun suhtautumistani ! Olen aina kriisitilanteissa näin rauhalinen, nou hätä, ymmärsin asia kyllä ! En ole hysteerinen ikinä, tämä on minun tapani. En tule saamaan hysteeristä kohtausta, jos sitä odotatte.

Lääkäri huokaisee huomaamattaan niin, että ajattelen hänen aivan kohta lysähtävän kasaan.

- Tulen kohta kertomaan huoneeseen lapsellenne tämän tilanteen.

- Kiitos.

Aika pysähtyy. On vain tämä huone, tämä hetki ja leukemia. Mistä helvetistä meidän elämään tuli joku leukemia ?! Aivoni raksuttavat kuumeisesti ratkaisua tähän asiaan, jotain selviytymiskeinoa.... Olen aina keksinyt JOTAIN ! Nytkin on keksittävä. 

Mutta keinoa ei ole. On vain tämä hetki. En tiedä huomisesta, en ensi viikosta, en mistään. Sananmukaisesti tavarat tippuvat kädestä. Lapsesi tarvii sinua juuri nyt, koska ei ole muuta hetkeä kuin juuri nyt.