On vaikea elää niin, etteivätkö epäilykset nostaisi alituiseen päätään. Miten voisi pystyä muuhun, kun elämä on vetänyt maton alta kerta kerran jälkeen.

Jos haluaa nauttia elämässä edes pienistä hetkistä, on kuitenkin painettava epäilykset taka-alalle. Lasten syöpäosastolla oli niin viisaasti sanottu, että huomisesta ei kukaan tiedä, mutta tätä päivää ei kukaan pysty meiltä ottamaan pois. 

 

Isosiskon väsymys vaan jatkui ja jatkui. Huoli kuristi kurkkuani. Mitään syytä ei löytynyt mistään - ei verikokeista eikä luuydinpunktiossa. Mitä nyt, kun melkein vuosi on hoitoja takana ja kaikki on mennyt hyvin...?

Joulupäivänä alkoi isosiskolla kova selkäsärky. Liian kova ollaakseen vain syövän runnoman kehon heikoin kohta. Näin isosiskon ilmeen. Se sama kauhunsekainen ilme, joka tiesi kipujen vain yltyvän. Katse vaati nopeasti suonensisäiseen kipulääkitykseen. Soitin taksin. Lähdimme yötä vasten kahden tunnin matkalle lastenklinikalle.

Kotiin jäi perhe puolitekoisen syntymäpäiväkakun kanssa. Juniori täyttäisi kuusi vuotta. Niillä syntymäpäivillä emme olleet. Niillä syntymäpäivillä kaikki nieleskelivät salaa itkua ja toivoivat parasta. 

Sairaalassa isosisko huusi tuskaansa luupainekipujen kanssa. Kipulääkeiden kanssa oltiin tarkkana, ei voi antaa eikä saa antaa liikaa, kun tulee riippuvaiseksi. Paskapuhetta. Kuuntelin tuskanhuutoa yhden yön ja puristin lapseni kättä. Koita kestää, kohta helpottaa ! 

Aikani taisteltuani kipulääkkeiden annoksista ilmoitin lyöväni lapseltani tajun kankaalle.En kestänyt enää. Kenenkään ihmisen - eteenkään lapsen - ei kuulu huutaa kivusta ja tuskasta ! Sain lääkärin paikalle ja kipulääkitys tarkistettiin. Isosisko vaipui vihdoin levolliseen uneen. 

Minä vaivuin nojatuoliin. Viis vähäunisesta yöstä ! Olin niin väsynyt lapseni kärsimyksistä. Olin niin väsynyt jo valmiiksi siitä, mitä lääkäri tullessaan kertoisi.

Hoitaja saapui huoneeseen.

- Lääkäri tulee kohta juttelemaan kanssanne. 

Ei vaikuta hyvältä. Ei totta helvetissä vaikuta. Tämä ei saa olla totta. Meille ei saa tuoda enää mitään uutisia. Ei enää koskaan. Silti tiesin jo.