Ihana hiljaisuus. Ympärilläni ei ole mitään sellaista mikä vaatisi aistini virittäytymään, kuuntelemaan, aistimaan, olemaan. Hiljaisuus on lempeä.

Nollaus. Nautin siitä, että ei kuulu mitään kuin oma hengitykseni, kissan kehräys, ehkä hiljaista musiikkia. Hiljaisuus antaa tilaa ajatella omat ajatuksensa loppuun saakka tai olla niitä ajattelematta. Minun pääni on nykyään suuren suuri ajatusten arkku.

Rakastan musiikkia. Hiljaisuus antaa musiikille mahdollisuuden tehdä se työ mikä sille on sillä kertaa tarkoitettu. Hiljaisuudessa on mahdollisuus nuolla yksin omat haavansa ja eheytyä. Hiljaisuus antaa armollisesti tilaa haparoivalle uusien unelmien kehittelemiselle. Huomisen päivän suunnittelulle, mitä ei tarvi hävetä, jos se ei toteudukkaan. Koska en kerro niistä mitään kenellekään.

Itku oli itketty ja sitten vaimeni. Tuli se helvetillinen hiljaisuus. Sellainen, mistä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Sellainen hiljaisuus, mikä saa äidin vaistot pingottumaan äärimmilleen ja varautumaan. Et uskalla päästää ääntäkään, koska se ei ole nyt sallittu. Nyt on vain odotus.

Isosiskolla oli kaunis suu. Sellainen ruususuu ihan vauvasta asti. Ruususuu oli nyt siinä asennosta kuin se aina oli ennen maita järisyttävää raivomyrskyä. Silmät leiskuivat sängyn pohjalla. Nyt ajateltiin ja rajusti. En uskaltanut sanoa sanaakaan.

Nyt oli tulossa ja paljon. Asetin jalkani jo siihen asentoon, etten kaadu, kun myrsky alkaa. Sen kohteena on kuitenkin minä.