Linnea%20rippi%20189.jpg

Kun pojan diagnoosi kerrottiin, alkoi soimaan päässäni tietty laulu. Se alkaa soimaan lähes joka kerta päässäni, kun katson tai häntä ajattelen.

-- Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon

   Sillä en sun särkyä anna mä en

   Niin katoavaa on voimat ihmisen,

  vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa

  Mutta en sun särkyä anna mä en --                                          (J.Kurkela)


Olin lyöty - taas. Olin uudelleen kanveesissa, kun oli lyöty odottamaton isku jostain takavasemmalta. En ollu varautunut, kun hädin tuskin olin haparoiden jaloillani edellisestä iskusta. Oli kulunut vasta vajaa neljä kuukautta isosiskon kuolemasta ja nyt lyödään uuden kerran lyötyä ja helvetin lujaa taas lyötiinkin. Nyt elämä oli päättänyt iskeä seuraavaan kallisarvoiseen aarteeseeni ; minun elämäni aurinkoon, minun hymypoikaani, minun alituisesti elämää pulppuavaan lapseeni. Enkä ollut ainoa ketä iskettiin. Iskettiin koko perhettä, isovanhempia, koko perhepiiriä, ystäviä....

Ei näin voi käydä. Ei voi tulla toista syöpälasta perheeseen, josta se ensimmäinenkin on kuollut. Ei vaan kertakaikkiaan voi...

Mutta kyllä voi. Elämä on sattumanvaraista. Elämässä ei ole tasavertaisuuden lakeja. Shit happens. Sille ei mitään voi. Vain sille voi, miten tästä edetään. Niin, miten tästäkin voi edetä...

Muutama päivä meni sulatellessa. Voimia ei ollut nimeksikään jäljellä tähän taistoon. Aivot löivät tyhjää ja päässä ei liikkunut mikään. Ei tuntunut yhtään miltään. Kuljin kotona kuin kone paikasta toiseen. Pojan kanssa ei puheltu vielä asiasta mitään. Annoin hänenkin sulatella rauhassa. En halunnut antaa valmista pakettia hänelle eteen, vaan nyt hänen oli myös itse ajateltava asia johonkin muotoon.

Juniorille sanoimme, että poika joutuu uuteen leikkaukseen. Emme tarkoituksella käyttäneet sanaa syöpä. Miten pieni ihminen voisi luottaa, että sama syöpä ei veisi veljeäkin, jos vei jo isosiskonkin. Ei hän olisi ekaluokkalaisena pystynyt erottamaan mikä on vaarallinen syöpä ja mikä mukamas vähemmän vaarallinen. Hänet pidettiin tietoisena asioista, mutta tarpeen tullen suojellen.

Poika oli miettinyt asioita. Hän halusi, että pelaamme avoimuuspolitiikkaa tarpeellisessa määrin. Hän ei pystyisi piilottelemaan tuleviakaan kaulan lisääntyviä leikkausarpia , joten piilottelu olisi turhaa. 

Kotiin tuli hurha nivaska papereita sairaalasta. Poika tutkittaisiin läpikotaisin, ettei kilpirauhassyöpä olisi levinnyt mihinkään laajemmin, mitä se harvemmin tekisi onneksi. Silti. Silti karmi odottaa kuvauksia, ultrakuvauksia ja verikokeiden tuloksia.

Kävelimme pojan kanssa sairaalan mäkeä alas taas kerran kohti yhtä kuvantamista. 

- Äiti

- No ?

- Mua pelottaa

Hiljaisuus. Nyt äiti sano oikeat sanat. Eikä mitään muuta kuin ne oikeat sanat.

- Minä tiedän sen. Mutta minä olen sinun kanssasi ihan joka paikassa, ihan niin kuin Veerankin kanssa. Minä en jätä sinua yksin. 

- Hyvä


Oikeat sanat. Sun särkyä anna mä en.