Juniori kasvaa. Kaunis nuori neito kasvaa silmiemme edessä. Ihana, kaunis, lahjakas, elämänriemuinen. Ja isosiskonsa peilikuva.

Ilmeet, eleet, olemus. Niin häntä itseään, kuitenkin kuin isosisko. Sama älykäs nokkeluus. Sama huumorintaju. Sama loogisuus. Samanlainen tarkka nuori nainen, joka haluaa pitää itsensä siistinä ja huoliteltuna. Samanlainen nuori nainen, joka sisustaa huoneensa samanlaiseksi kuin isosisko. Tahtomattaan, koska hän on hän.

Talvitakki päällä, karvareunahuppu päässä. En erottaisi kumpi takin alla on. Sama kävelytyylikin vielä. Tunnen sekuntin murto-osan pakahduttavaa jälleennäkemisen riemua, kunnes tajuan. Hän on juniori. Ikävä viiltämään sydänalaan.

Miten äitinä voi ollakaan niin onnellinen ja surullinen yhtä aikaa ? 

Silti hän on niin oma itsensä, luonnollisesti. Hän ei ole korvike. Hän on juuri se, ketä rakastamme hänenä itsenään. Hän vain muistuttaa sitä, kenet menetimme.